Kiitos 2020.

Poikkeuksellinen vuosi alkaa olla lopuillaan. Vuosi on ollut erityisen mielenkiintoinen ihmisten käyttäytymistä ja tapoja tutkivalle tuotemarkkinoijalle.

Nähtäväksi jää miten pysyviä muutokset ihmisten kulutustottumuksissa ja arvomaailmassa ovat. Muutosvauhti tuntuu nyt yllättävänkin nopealta, eikä loppua “uudelle normaalille” ole vielä näkyvissä. Oletko jo lukenut syksyllä julkaisemani blogikirjoituksen siitä, miten ajattelen arkielämän muuttuvan viidessä vuodessa?

Etätöitä jatketaan 2021, ja varmasti myös jatkossa. Etäilyn nähtiin toimivan jopa koulumaailmassa. Oli hienoa päästä todistamaan koulun onnistunutta digiloikkaa vanhemman näkökulmasta. Oppimisen ei tarvitse enää sijoittua luokkahuoneeseen.

Näin vuoden lopussa on kiva miettiä, mitä muuta tästä vuodesta jää mieleen kuin korona. Poikkeukselliseen vuoteen on mahtunut myös paljon hyvää. Oman työvuoteni kohokohdat vuonna 2020 olivat:

Heysaari Oy:n perustaminen

Liiketoiminta alkoi onnistuneesti maaliskuun lopulla keskellä koronaa. On ollut mahtavaa päästä tekemään yhdessä asiakkaiden kanssa selvitystyötä siitä, mikä on heidän asiakkailleen oikeasti merkityksellistä.

Creative Classroom verkkoympäristön lanseeraus

Olin tiiviisti mukana tuotteistamassa Arkki Internationalin uutta opettajille suunnattua Creative Classroom -palvelua ja suunnittelemassa sen markkinoille menoa. Tämä oli laajuudeltaan vuoden merkittävin projekti.

Uudet löylyt

Loppuvuodesta tein päätöksen lähteä mukaan startupiin, joka kehittää perinteistä fyysistä tuotetta. Ensi vuonna tulen esittelemään tarkemmin uutta sauna-innovaatiota! 

Kiitos kaikille yhteistyöstä vuonna 2020, nähdään ensi vuonna! En malta odottaa uusia yhteisiä projekteja!

Heini

Blogi

Uuden markkinan avaajan muistilista

Uuden markkinan avaajan muistilista

Kun markkinaselvitys on valmis ja päätös laajentumisesta alueelle tehty, on…
Tavoitteena kasvu uusilta markkinoilta, mutta mistä aloittaa?

Tavoitteena kasvu uusilta markkinoilta, mutta mistä aloittaa?

Go-to-Market valmistelut alkavat tutustumalla mahdollisiin uusiin markkinoihin - niiden tarjoamiin…
Kehitä tuotteesi tai palvelusi oikealle ihmiselle

Kehitä tuotteesi tai palvelusi oikealle ihmiselle

Kohderyhmän tarpeiden ymmärtäminen on tuotekehityksen perusta. Fiktiivisten ostajapersoonien luominen on…
Kiitos 2020.

Kiitos 2020.

Poikkeuksellinen vuosi alkaa olla lopuillaan. Vuosi on ollut erityisen mielenkiintoinen…
Julkista tukea liiketoiminnan kehittämiseen

Julkista tukea liiketoiminnan kehittämiseen

Onko sinulla idea, jota aiot kehittää eteenpäin liiketoiminnaksi? Suunnitteletko jo…
Kurkistus tulevaisuuteen

Kurkistus tulevaisuuteen

Miten arkielämä muuttuu viidessä vuodessa? Tekoäly palvelee meitä tehokkaammin ja…

TILAA UUTISKIRJE

Loremp ipsum dolor sit amet